Suomen Urheiluilmailuopisto tiedottaa

Purjelennonopettajien kertauskoulutus oli menestys

Urheiluilmailuopisto järjesti syyskuun lopussa erityisesti purjelennonopettajille suunnatun kertauskoulutusseminaarin yhteistyössä Blue Skies Aviationin ja Purjelentotoimikunnan kanssa. Osansa koulutusviikonloppuun toi myös Traficom järjestämällä kutsutuille tarkastuslentäjille Senior Examiner- koulutuksen perjantaina. Tilaisuus oli lajissaan todennäköisesti suurin Suomessa järjestetty lennonopettajien kertausseminaari koskaan, osallistujia oli 45 aktiivista opettajaa! Tilaisuudesta toistaiseksi saatu palaute on osoittanut tapahtuman olleen tarpeellinen ja käsiteltyjen aiheiden oikein valittuja. Tilaisuuden yhteydessä lennettiin myös 12 opettajakelpuutuksen jatkoon tai uudelleen voimaan saattamiseen tarkoitettua tarkastuslentoa kolmen tarkastuslentäjän voimin.

Suuret kiitokset luennoitsijoille ja yhteistyökumppaneille!

Kesän lentokoulutuskausi alkaa taittumaan syksyyn ja oppilaita on saatu kohtuu hyvin valmiiksi sekä teoria- että lentokoulutuksesta. Opiston puolesta kiitämme lentokoulutuksen toteuttajia, lennonopettajia vastuullisen työn hoitamisesta. Lennonopettajan tehtävässä korostuu vastuullisuus ja vaatimuksenmukaisuus.

Talven teoriakoulutusjakso on alkamassa. Traficomilta saatujen vastausten perusteella purjelennon ja moottoripurjelennon kouluttaminen onnistuu vielä vuoden 2020 aikana kansallisilla säädöksillä. Ratkaiseva päivämäärä on 8.4.2020, sitä ennen olevat oppilaat voivat opiskella kansallisilla säädöksillä. Sen jälkeen oppilaat ovat EASA-säädösten mukaisen koulutuksen oppilaita. UPL- ja PPL/LAPL(A) koulutuksiin ei tule muutoksia näillä näkymin.

 

Matti Huoviala
Koulutuspäällikkö

 

Purjelennonopettajat syyskuussa Räyskälässä. Kuva Matti Björklund - Suomen Urheiluilmailuopisto. 
1 / 1

Muita uutisia